tiistai 26. huhtikuuta 2011

Ihan tavallinen päivä

Pidän muutaman päivän ruokapäiväkirjaa, jotta näen oikeasti, mitä päivän aikana tulee syötyä. Yritän syödä ihan tavallisesti ja kirjata kaikki syömiseni sensuroimattomana. Tässä ihan tavallisen tiistain syömiset.


Aamupala
lasi vettä
jättikuppi vihreää teetä
puuro (1 dl kaurahiutaleita, 1 dl marjoja, 0,5 banaania ja pari ruokalusikallista pellavan-, sesamin- ja auringonkukansiemensekoitusta)

Lounas
sienikeitto (sieniä, porkkanaa, sipulia, pintopapuja, ruispastaa, oliiviöljyä, mausteita)
grillattu juustoleipä (2 täysjyväpaahtoleipää, 0,25 tomaattia, 0,75 dl raastettua cheddar-juustoa)

Välipala
viili ja 1 rkl itse tehtyä mysliä
0,5 verigreippi

Illallinen
5 kalapuikkoa
melkein koko pussillinen ranskanperunoita
tsatsikia
0,5 Fazerina-levyä

Hmm, illalliseen asti kaikki näyttää menevän aika mukavasti. Mieheni ja minä työskentelemme tällä hetkellä kotona ja menossa on intensiivinen vaihe, jolloin ruokakaupassa asioiminen ja syömisten suunnittelu monesti unohtuvat. Lisäksi väsyttää ja stressaa, joten kiljuvan nälän iskiessä kipitämme lähikauppaan ja ostamme jotain, mikä valmistuu nopeasti ja vaivatta, maistuu hyvältä, täyttää vatsan ja on lohdullista. Terveysseikat unohtuvat vaikka tiedän varsin hyvin, että ravintopitoisempi ruoka auttaisi jaksamaan ranskanpottua paremmin. Ratkaisu olisi tietenkin tehdä kerralla iso määrä jotain ruokaa pakastimeen, esimerkiksi kasvischilit ovat herkkua ja sopivat hyvin pakastettavaksi.

Jälkiruokahimotukseen auttaisi varmaan esimerkiksi tumma luomusuklaa, mutta kun himotuksen sattuessa luomukauppa on kaukana ja lähikaupassa ei ole "terveys"karkkiosastoa, niin Fazerina vie voiton. Ja valitettava tosiasia on, että meille on turha ostaa suklaata jemmaan makeanhimotuksen varalta, koska itsehillintämme on olematon herkkujen suhteen. Tätähän pitää ihan miettiä ennen kuin lupaan mitään hätiköityä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti